Palvelut & hinnat

Palvelut

Tällä hetkellä opintoni eläintenkouluttajana ovat hyvässä vauhdissa ja tarjoankin koulutuspalveluita erityisesti hevosten kanssa erilaisiin arjen haasteisiin. Tämän lisäksi erilaiset ratsutuspalvelut onnistuvat myös. Katson hevosta aina kokonaisuutena, jos hevosella on ratsastuksessa jotain tiettyjä haasteita, saatan mielelläni tehdä hevosen kanssa myös maastakäsin ja edetä sitä kautta ratsastuksellisiin haasteisiin. Tutustun ensisijaisesti aina maastakäsin uuteen hevoseen ja käytän mieluusti positiivista vahvistetta omistajan kanssa yhdessä mietittynä ja suunniteltuna. Haluan auttaa teitä yhdessä ongelmissanne eteenpäin, oli ne sitten mitä tahansa, toiveeni on että sekä ihminen että hevonen löytävät yhdessä heille sopivan tavan toimia, kommunikoida ja kehittyä. Pyrkimykseni on opettaa asiat niin, että valmennuksen jälkeen jää työkaluja, joiden avulla pääsee myös itsenäisesti työskennellessä eteenpäin. Kysy rohkeasti minulta apua, on se sitten lastaushaasteita, yleisiin arjen käytöksiin liittyvää, kehotietoisuuden ja läsnäolon harjoittamista ja yhteyden löytämistä, maastakäsittelyä tai ratsastamista ja istunnan haasteita. Näiden asioiden tiimoilta olen elämäni aikana eniten ollut kiinnostunut sekä yrittänyt haalia kaiken tiedon ja opin ja harjoitella ja näitä asioita rakastan myös opettaa muille. Varsasta vaariin.

Palvelut

Maastakäsittely

Opetan sinua työskentelemään maastakäsin hevosesi kanssa ja kehonkielesi vaikutuksesta hevoseen ja opastan miten opettaa erilaisia apuja hevoselle maastakäsin. 

Ratsastus

Opetan sinua istumaan mahdollisimman tasapainoisesti ja käyttämään apuja mahdollisimman selkeästi ja herkästi. Ohjastuntuman harjoittelu. Opetan sinua tiedostamaan kehosi haasteet ja vahvuudet sekä näkemään niiden vaikutukset hevosessa.

Koulutus

Ratsutus ja hevosen koulutus onnistuu myös tarvittaessa. Tutustun silti mieluusti aina uuteen hevoseen ensin maastakäsin.

Hinnasto

 Yksityistunnit (35-45min)

      • 55€ sis. matkakulut 50km säteellä (useampi tunti samalla tallilla 50€/h)
      • 65€ sis. matkakulut 50-100km säteellä (useampi tunti samalla tallilla 60€/h)

Pidemmät matkat sovittavissa. Hinnat sisältävät alv. Näillä polttoainehinnoilla pyrin keräämään matkanvarrelle muitakin oppilaita. Etävideotunnin hinta nyt 30e. Esimerkiksi skypen kautta tai vaikka WhatsApp-videopuheluna. 

Muut palvelut

Ota rohkeasti yhteyttä ja suunnitellaan juuri sinulle ja hevosellesi sopiva kokonaisuus.

Asiakaspalautteita palveluistani

Saran valmennuksissa lähdetään kasaamaan pakettia perusasioiden ääreltä asti – askel askeleelta kohti liikettä, joka on palvelee sekä hevosta että ratsastajaa.
Saralla on taito opettaa – vaikka kädestä pitäen tilanteen vaatiessa – ihmis- ja hevoslähtöisesti niin, että saavutetaan yhteinen tasapainotila.
Tunneilla Saran omien hevosten kanssa pääsee kehittymään valtavilla harppauksilla ja näkee selvästi, että hevosten koulutus on Saran käsialaa.
Sara opettaa käytännöllisesti ja näyttää pyydettäessä ensin itse mitä haetaan. Saran tekemisen katselu itse kauempana ollen avaa haettua liikettä ja apuja sen pyytämiseen oivaltavasti.
– Iida-Mari Niemi
”Olen ollut Saran opissa 3 vuotta ja samalla vuokrannut hänen hevostaan Juuliaa. Olen ollut ennen ”puskaratsastaja”, kunnes akateemisesta ratsastustaiteesta aukesi uusi maailma ja näkökulma harrastukseeni. Sara on ollut rauhallisin ja selkein opettaja, mitä minulla on ollut. Saran läsnäollessa on helppo työskennellä ja voi luottaa siihen, että jokaiseen ongelmaan löytyy ratkaisu. Akateeminen ratsastustaide on opettanut minulle kunnioitusta, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea rakentamaan luottamusta karvaisten ystävieni kanssa.”
– Heidi Kauppila
Sarasta ollut iso apu maastakäsittelyn opettelussa alusta alkaen. Tunneilla on pilkottu tehtävät sopivan pieniin palasiin ja edetty meidän ehdoilla. Ollaan yhdessä pohdittu hevosen käyttäytymistä ja reaktioita. Saralta olen saanut paljon tietoa ja näkökulmia moniin asioihin. 
Emmi
Saran hevoset ovat olleet ihanan erilaisia verrattuna muihin tuntemiini hevosiin. Saran tunneilla on päässyt oppimaan uutta ja voinut aina kysyä, jos ei ymmärtänyt asiaa kunnolla. Opetus on ollut selkeää ja ymmärrettävää. 
-Ella

sähköposti

Puhelin

sosiaalinen media